Börje, tuttavallisemmin Börre muutti kotiimme 28.10. 2009.

Tämä kuva on otettu kun Börre asui vielä äitinsä ja siskojensa luona. Kävimme katsomassa Börre poikaa ja ihastuimme oitis.
Börre on Siperiankissa, ruskeatiikeri ja syntynyt 04. 08. 2009

Ensimmäinen ilta uudessa kodissa sujui tosi hienosti. Kun paikkoihin oli tutustuttu alkoi leikki sujumaan. Ihan heti ei syliin tultu, mutta toisena päivänä pitikin sylissä olla sitten melkein koko päivä.
Ensimmäinen yö alkoi levottomasti, mutta papan olkapää toi turvallisuuden tunteen ja yöpuulle rauhoituttiin välittömästi.
Hymyn ja kiitoksen arvoista oli myös se, kun aamuyöllä heräsin kuuntelemaan kuinka Börre rapsutti hiekkalaatikkoa, sen jälkeen Börrykkä naposteli muutaman muron joita olin jättänyt kuppiin ja tassutteli sängyn jalkopäähän ääntäkään päästämättä. Pari tuntia myöhemmin heräsimme koko perhe virkeinä ja energiaa täynnä.
Ihana <3