Nämä pullot toivat mieleeni kaksi hauskaa tarinaa, ei kovin vanhaa tietenkään enhän minä ole vanha :D

Toinen on vuodelta 1960. Kerron sen ensin. Olin tuolloin nuori tytönhupakko ja ihastunut maailman ihanimpaan poikaan. Tyttökaverini samoin. Pojat olivat molemmat samasta kylästä kotoisin ja meidän kodeistamme oli heille matkaa noin 18 km:ä. Tutustuin tuohon ihanaan valloittavasti hymyilevään poikaan ensimmäisissä lavatansseissa joihin sain mennä tyttöjoukon mukana, kun isoveljeni oli luvannut myös pitää minua silmällä. Pitääpä vielä kertoa, että pojalla oli yllään kauniin lämpimän punainen verryttelypusero. Nämä kaksi asiaa sai minut ihastumaan ikihyväksi. HYMY JA PUNAINEN VERRYTTELYPUSERO.

Niinhän siinä sitten kävi, että poikia piti nähdä tämän jälkeenkin. Muu ei auttanut kuin lähteä polkupyörällä sunnuntaisin kyseisen kylän kioskille. Tiesimme kylän poikien kokoontuvan siellä. Poljimme pyörillämme lähelle kioskia, mutta nähdessämme siellä olevan porukan kummankaan luonto ei piisannut mennä lähemmäksi. Tämän retken teimme kesän aikana muistaakseni ainakin 4 tai 5 kertaa, aina samalla tuloksella. Emme kehdanneet edes limpsaa mennä ostamaan. Kuntoilun kannaltahan pyöräily oli kuitenkin hyvä juttu, eikä tullut lihottavaa limpsaakaan nautittua. 

Myöhemmin tuosta pojasta kuitenkin tuli mieheni ja lasteni isä. Että tälläinen juttu.

Toinen tarina onkin ajalta, jolloin tyttäreni oli noin ehkä 12 vuotias.

Lähdimme tyttäreni, hänen kaverinsa ja minä kylälle, ehkä kauppaan. Oli kaunis helteinen kesäpäivä. Ja käveltyämme jonkin matkaa sanoin tytöille, "mennään baariin limonaadille". Sana limonaadi oli liikaa tytöille, he nauroivat niin että vedet valuivat silmistä ja välillä piti olla jalat ristissä. Arvaatte varmaan miksi. Baarin pihassa he kieltäytyivät tulemasta sisään " pyydät kumminkin LIMONAADIA" he sanoivat. Kävin ostamassa pullot limpsaa ja joimme ulkona.

Kaikenlaisia muistoja sitä tuleekin mieleen, kun näkee ja katselee vanhoja esineitä.