Flora haastoi minut tarinoimaan, kuvan kera.  Laitan haasteen Mimosalle. Mukana pitäisi olla vanha valokuva ja siihen liittyvä tarina.

Vaarini oli kuollessaan hiukan päälle 89 vuotias. Itse olin tuolloin saman verran alle 7 vuotias.  Vaari oli perushämäläinen, mutta kerrotaan hänen olleen huumoriin taipuvainen mukava mies. Nuorena miehenä hänet oli kutsuttu viideksi vuodeksi Tsaarin armeijan palvelukseen. Sieltä tultuaan hän hallitsi kohtalaisesti Venäjän kielen ja käyttikin sitä erinäisissä "osuvissa tilanteissa".

Ammatikseen vaari teki puusepän töitä, monet vuodet hän rakenteli työkseen kärrynpyöriä ja kotona puhdetöinä kaikkea kotitalouteen liittyvää.

Isäni veli kertoikin: "Olin armeijassa ja sieltä ei usein lomalle päässyt, jouluna tuo mahdollisuus annettiin, sai lähteä kotiin, tai olla armeijan jouluruuissa." Setäni saapui aattoiltana kotiin.  Aukaistuaan mökin oven eteen avautui lastuja täynnä oleva pirtin lattia. Vaari höyläpenkin äärellä valmisteli taikinatiinua. Setäni oli kuulemma hetken aikaa ajatellut lähteäkkö takaisin vai..... Kotiin hän kuitenkin jäi ja pirttikin laitettiin jouluisen siistiksi.

Tuossa ylläolevassa vaarin tekemässä tiinussa mummoni vaivasi monet leipätaikinat. Leivät ripustettiin orrelle kuivumaan. Vaarini keksi oivan keinon syödä tuota kovaa ruisleipää. Puuseppä kun oli hänellä oli useampikin höylä, omatekoisia luultavasti kaikki. Leipää varten hänellä oli oma höylä, jolla hän höyläsi leivästä lastuja. Näitä lastuja oli sitten mukava liotella "sopassa tai soosissa".

Löysin aiheeseen sopivan, vanhasta valokuvasta levykkeelle tallennetun kuvan vaarini mökistä ja pihapiiristä. Kiitos tyttäreni, joka on näitä tallentanut.