Äidiltäni kuultua muistitietoa 1940-luvulta.

Isäni oli tyypillinen hämäläinen, harvasanainen kuuntelija ja myhäilijä. Asioihin perusteellisesti paneutuva työmies. Sai viimeisestä sodasta vapautuksen erään isohkon kartanon anomuksesta. Isäni hoitoon uskottiin  kartanon viljelykset ja traktorit. Tätä työtä hän teki vuoteen 1953 asti.

Eräällä kaupunkireissulla, liekö käynyt hakemassa traktorin osia vai talonrakennuspapereita? Torilla kuitenkin oli nähnyt eräällä myyntipöydällä ylläolevan koristepatsaan ja niin oli siihen ihastunut, ettei malttanut olla ostamatta. Tarkka mies raha-asioissaankin teki elämänsä ensimmäisen heräteostoksen ja yhdenkäden sormiin taitaa jäädä myöhemmätkin ostokset.

Myöhemmin tuo patsas rikkoontui jostain syystä? Niin oli kuitenkin rakas tuo kaunis tyttö koirineen, että isäni korjasi sen jollakin sen ajan tökötillä. Nykyisin patsaan päällä oleva maalattu kipsi karisee melkein itsestään ja korjauskohdatkin ovat tulleet paremmin näkyviin. Kaukaa katsottuna patsas on kuitenkin ihan hyvän näköinen, enkä raski siitä luopua.

Mainittakoon aika, kun televisio tuli meidänkin kotiin. Isäni lempiohjelmat olivat naisten taitoluistelu ja baletti esitykset.  Mitä opimme tästä, että kyllä sota-ajan vaaritkin kauneuden päälle ymmärsi, vaikka sanotaankin ettei miehet pussaa eikä puhu.